Korjataan suhteellinen vaalitapa

Suomen eduskunta-, kunta- ja europarlamenttivaaleissa on käytössä suhteellinen vaalitapa, joka perustuu puoluelistoihin. Periaatteessa siis kukin puolue saa suhteessa saman verran paikkoja, kuin ääniä vaaleissa. Tämä mahdollistaa monipuoluejärjestelmän, jossa useimpien kansalaisten mielipiteet ja asiat ovat ainakin jollain tasolla edustettuna valtion instituutioissa. Käytännössä suhteellisuuden ideaali ei kuitenkaan toteudu niin hyvin kuin voisi kuvitella: järjestelmä suosii isoja puolueita. Tähän on monia syitä, mutta mielestäni kaksi selkeintä ovat d’Hondtin metodi ja vaalipiirijaosta johtuvat piilevät äänikynnykset.

D’Hondtin metodilla tarkoitetaan laskutapaa, jolla esimerkiksi eduskunnan paikat jaetaan puolueiden kesken. Menetelmässä kullekin ehdokkaalle lasketaan vertausluku, joka on puolueen yhteensä saama äänimäärä jaettuna ehdokkaan sijaluvulla omalla listallaan. Eli siis ensimmäinen ehdokas saa vertailuvukseen puolueensa koko äänimäärän, toiseksi listalla tullut puolet, kolmannes kolmanneksen ja niin edelleen. Paikat jaetaan vertailukujen järjestyksessä. Tällä laskutavalla on monia hyviäkin puolia. Se on ensinnäkin yksinkertainen laskea, ja sen avulla vältetään tiettyjä paradokseja kuten sitä, että jonkin puolueen saamat lisä-äänet vaikuttaisivat muiden puolueiden keskinäiseen paikkamäärään.

Vaihtoehtoinen, ja arkijärjellä ”enemmän suhteellinen” tapa olisi jakaa paikat siten, että puolueen paikkamäärän suhdeluku kaikkiin jaossa oleviin paikkoihin (Suomen eduskunnassa siis 199 paikkaan, kun jätämme laskuista Ahvenanmaan edustajan) olisi mahdollisimman lähellä puolueen samaan äänimäärän suhdetta kaikkiin annettuihin ääniin. Matemaattisesti tämä onnistuu niin, että puolueen äänimäärä jaetaan yhden paikan saamiseen vaadittavalla äänimäärällä. Siis jos vaalipiirissä on annettu vaikkapa 100.000 ääntä, puolue X saa niistä 30.000, ja yhteensä paikkoja on jaossa 5 kpl, pitäisi puolueen saada tasan 1.5 paikkaa. Koska todellinen paikkamäärä kuitenkin on aina kokonaisluku, jaetaan ensin joka puolueelle tämän luvun kokonaisosan verran paikkoja, ja sitten loput paikat järjestyksessä suurimman murto-osan saaneille puolueille kunnes kaikki paikat on jaettu.

Yleensä tällaisiä menetelmiä kutsutaan ”suurimman jakojäännöksen metodeiksi” (largest remainder methods), mutta koska se ei taivu suomeksi kovin hyvin, kutsun sitä jatkossa Hamiltonin menetelmäksi. Sen nimittäin keksi Alexander Hamilton vuonna 1792, ja sitä käytettiin Yhdysvaltojen osavaltioiden edustajanhuoneen paikkalukujen laskentaan. Suomessakin vaalipiirien paikkamäärä lasketaan Hamiltonin menetelmällä suhteessa asukaslukuun. Maailmalla Hamiltonin menetelmää käytetään muun muassa Venäjän duuman vaaleissa.

Piilevä äänikynnys seuraa siitä tosiseikasta, että yhden paikan saamiseen tarvitaan ainakin tietty määrä ääniä, riippuen edustuston paikkamäärästä. Jos edustajia valitaan 199, piilevä äänikynnys on 1/(1+199) = 0,5% kaikista annetuista äänistä. Erikoistapauksena vaaleissa, joissa valitaan vain yksi henkilö, kynnys on 1/2 eli 50%. Todellisuudessa hiukan pienemmälläkin äänimäärällä voi päästä läpi, jos vaaleissa on useita ehdokkaita jotka eivät ylitä äänikynnystä, mutta kynnyksen osoittamalla äänimäärällä saa läpi varmasti ainakin yhden ehdokkaan.

Mitä tekemistä tällä on suhteellisuuden kanssa? Sitä, että jos maa on jaettu erikokoisiin vaalipiireihin kuten vaikkapa Suomessa, jokaisella vaalipiirillä on oma piilevä äänikynnyksensä. Uudenmaan vaalipiiristä valitaan 36 kansanedustajaa, joten siellä äänikynnys on 2,7%, kun taas Lapin vaalipiirissä se on 12.5%. Tämä vaikeuttaa pienimpien puolueiden pääsyä eduskuntaan. Kun periaatteessa puolueen, jonka kannatus on prosentin hujakoilla pitäisi saada 199 paikasta yksi tai kaksi, käytännössä tämä ei onnistu koska kaikissa vaalipiireissä piilevä kynnys on tämän yläpuolella.

Alla olevassa taulukossa on laskettuna miten paikkajako olisi muuttunut erilaisilla vaalitavoilla vuoden 2019 eduskuntavaaleissa, jos laskentamenetelmä olisi ollut toinen, tai jos meillä ei olisi vaalipiirejä:

VaalipiiritEi vaalipiirejä
d’HondtHamiltond’HondtHamilton
SDP4035 (-5)36 (-4)36 (-4)
PS3936 (-3)36 (-3)35 (-4)
Kok3835 (-3)35 (-3)34 (-4)
Kesk3129 (-2)28 (-3)28 (-3)
Vihr2025 (+5)23 (+3)23 (+3)
Vas1618 (+2)17 (+1)16
RKP98 (-1)99
KD57 (+2)8 (+3)8 (+3)
Nyt15 (+4)4 (+3)5 (+4)
Sin01 (+1)2 (+2)2 (+2)
Pir001 (+1)1 (+1)
STL0001 (+1)
KP0001 (+1)

Ensimmäinen sarake vastaa nykytilannetta, eli varsinaisia tuloksia ja tämän blogin kirjoitushetkellä vallitsevaa paikkajakoa eduskunnassa (poislukien Ahvenanmaa). Muissa sarakkeissa on sulkeissa puolueen paikkamäärän ero nykytilaan. Kaikissa vaihtoehdoissa isot puolueet menettäisivät muutamia paikkoja pienemmille- Lisäksi kaikken pienimmät puolueet jotka eivät saanet yhtään paikkaa olisivat päässeet eduskuntaan: Sininen tulevaisuus, Piraattipuolue, Seitsemän Tähden Liike sekä Kansalaispuolue.

Mutta onko tämä oikeasti ongelma? Voidaanhan väittää, että suurten puolueiden tukeminen on tarkoituksellista. Se estää puoluekentän pirstaloitumista ja helpottaa hallituskoalitioiden muodostamista. Lisäksi täysin suhteellisella vaalitavalla saattaisi olla dynaamisia vaikutuksia jotka entisestään pienentäisivät suurpuolueita: jos esimerkiksi SDP jakautuisi ”Sosialipuolueeseen” ja ”Demokraattiseen puolueeseen”, saisivat SP ja DP Hamiltonin menetelmällä periaatteessa yhteensä yhtä monta paikkaa kuin entiset demarit. D’Hondtin menetelmällä hajonneen puolueen osat häviäisivät paikkamäärässä, vaikka onnistuisivatkin pitämään kaikki äänestäjänsä.

Itse kuitenkin uskon, että hyödyt suhteellisemmasta vaalitavasta korvaavat haitat. Ensinnäkin, nykyinen järjestelmä sulkee tehokkaasti ulos uudet tulokkaat, joiden on vaikea saada jalkaa oven väliin. Siksi miltei kaikki uudet puolueet alkavatkin jonkin isomman puolueen loikkareista. Tämä yksipuolistaa keskustelua eduskunnasta ja vähentää puolueiden välistä kilpailua. Kuten markkinataloudessa, myös politiikassa kilpailu yleensä parantaa laatua. Toisekseen, piilevät äänikynnyksen vaalipiireittäin eriarvoistavat eri vaalipiirien äänestäjiä ja vääristävät tuloksia. Kolmanneksi, jos huolena on se että ihan pienimmät marginaaliryhmät pitääkin jättää demokraattisen päätöksenteon ulkopuolelle, voitaisiin asettaa jonkinlainen pieni äänikynnys, esimerkiksi 0,5 – 1,5 % kaikista annetuista äänistä.

Alla muutamia laskelmia, kuinka paljon eri vaalipiireissä jää ääniä ”käyttämättä”, eli siis niiden äänestäjien lukumäärä, joiden äänestämät puolueet tai ehdokkaat eivät päässeet vaalipiiristä eduskuntaan:

Puolueet%Ehdokkaat%
01 Helsingin vaalipiiri4784112.4%19164449.7%
02 Uudenmaan vaalipiiri240854.4%29216253.4%
03 Varsinais-Suomen vaalipiiri161415.8%13882350.2%
04 Satakunnan vaalipiiri123279.9%7103356.9%
06 Hämeen vaalipiiri85184.1%11927658.0%
07 Pirkanmaan vaalipiiri207736.9%16354254.7%
08 Kaakkois-Suomen vaalipiiri3108512.7%13483555.0%
09 Savo-Karjalan vaalipiiri104424.7%12882958.2%
10 Vaasan vaalipiiri2524610.1%12751650.8%
11 Keski-Suomen vaalipiiri1669910.8%10018464.9%
12 Oulun vaalipiiri184357.1%13764953.2%
13 Lapin vaalipiiri1465214.7%5645456.6%
Yhteensä2462448.0%166194754.2%

Eli siis 8% kaikista äänestäjistä ei saanut omasta vaalipiiristään äänestämänsä puolueen edustajaa läpi. Ja koska vaalipiirien äänet eivät vaikuta muihin vaalipiireihin, nämä äänet menevät kankkulan kaivoon. Pahiten kärsivät Lapin vihreät ja muut pikkuryhmät, sekä Helsingin kepulaiset.

Miten vaalipiirit sitten voitaisiin poistaa? Eikö se vain heikentäisi lappalaisten asemaa, jos edustajat valittaisiin valtakunnan tasolla? Ei välttämättä. Vaalipiirit voitaisiin säilyttää, mutta siten että puolueiden kokonaispaikkamäärä lasketaan koko valtion tasolla. Eli siis taattaisiin joka vaalipiirille kuitenkin kiintiömäärä paikkoja kuten nytkin, ja kukin äänestäisi edelleen oman vaalipiirinsä ehdokaslistoja. Kuten ensimmäisestä taulukosta näkee, Hamiltonin menetelmä vaalipiirijaon poistamisen lisäksi ei kovin paljon enää tasoita tilannetta, joten d’Hondtin menetelmäkin voitaisiin säilyttää, mikäli siitä luopuminen olisi poliittisesti mahdotonta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s