EU:lla pitäisi olla vaaleilla valittu presidentti

Ursula von der Leyen on nykyinen Euroopan komission puheenjohtaja. Mutta vain suomeksi: niin englannin, ranskan, saksan kuin eestin kielillä hän on komission presidentti. Euroopalla on tosin muitakin presidentin arvonimeä kantavia johtajia, mutta komission puheenjohtaja on ehkä lähinnä sitä instituutiota, minkä voisi rinnastaa Yhdysvaltojen, Venäjän tai Kiinan presidentteihin. Hän on EU:n kasvot niin kotona kuin maailmallakin ja ylin toimeenpanovaltaa EU:ssa käyttävä henkilö, ainakin paperilla.

On sääli, että komission puheenjohtajaa, tai ”presidenttiä”, ei kuitenkaan valita järin demokraattisesti. Lissabonin sopimuksen myötä Eurooppa-neuvosto nimittää puheenjohtajaehdokkaan EU:n parlamenttivaalien tuloksen perusteella (tarkkaa menetelmää ei kuitenkaan määritellä), ja parlamentti äänestää ehdokkaasta, mutta käytännössä valinta on täysin piilossa neuvoston kabineteissa eikä äänestäjillä ole mitään sananvaltaa asiaan. Muutamat isot maat ovat yrittäneet runnoa läpi ns. ”spitzenkandidat”- eli kärkiehdokasmenettelyä, jossa parlamentin ryhmät nimeäisivät vaalilistoillaan kukin omat ehdokkaansa komission johtoon. Tälle ajatukselle eivät kuitenkaan kaikki jäsenmaat ole lämmenneet, eikä se esimerkiksi sovi Suomen kaltaiseen järjestelmään missä ehdokasnumerot arvotaan ja kaikki nimet ovat listoilla samanarvoisia. Vuoden 2019 europarlamenttivaaleissa kärkiehdokasjärjestelmä koki arvovaltatappion, sillä komissio ei lopulta hyväksynyt vaalien voittaneiden ryhmien ehdokkaita. Lopulta puun takaa nimitettiin kompromissina von der Leyen, joka ei ollut edes ehdolla vaaleissa.

Sinänsä on hyvä, että komissio pisti parlamentin aisoihin. Kärkiehdokasmenettely on huono järjestelmä, eikä se ole onnistunut lisäämään kiinnostusta EU:n vaaleihin kuten alunperin toivottiin. Päinvastoin, erimielisyys koko kärkiehdokkuuden mielekkyydestä polarisoi äänestäjiä entisestään ja vain lisäsi skeptisyyttä EU:n instituutioita kohtaan. Kärkiehdokasjärjestelmässä on sama valuvika, kuin parlamentaarisissa monipuoluejärjestelmissä yleensä: siinä sotketaan keskenään lainsäädäntö- ja toimeenpanovalta. Mutta toisaalta ei sekään ole hyvästä, että komissio nimittää puheenjohtajan epädemokraattisesti täysin riippumatta äänestäjien tahdosta. Paras ratkaisu pulmaan olisi valita komission puheenjohtaja kokonaan erillisillä vaaleilla.

Demokratiaan sisältyy muutakin kuin vain se, että saa kerran viidessä vuodessa kirjoittaa lapulle ehdokkaan numeron. Vaikeampaa on saada äänestäjät oikeasti kiinnostumaan asioista. Erityisesti EU-vaaleissa tämä on krooninen ongelma: vuonna 2019 äänestysprosentti oli koko Euroopassa noin 50%, Suomessa vain noin 40%. Lisäksi vaalien teemat ovat monissa maissa lähinnä kansallisia. Miten siis saada paitsi ihmiset kiinnostumaan EU-tason teemoista, myös aktivoitua yleiseurooppalaista politiikkaa? Järjestämällä spektaakkeli, ja antamalla sille kasvot. Suomessa presidentinvaalit ovat hyvä esimerkki tästä: äänestysprosentti on suurempi kuin missään muissa vaaleissamme, vaikka presidentillä on kaikista instituutioistamme (valtio, kunnat, EU-parlamentti) vähiten todellista valtaa. Mutta kun äänestetään henkilöstä eikä abstrakteista vaaliohjelmista, on uurnille raahautumisen kynnys pienempi. Luulen, että mikäli EU-vaalien yhteydessä järjestettäisiin selvä äänestys myös EU:n ”presidentistä”, siitä tulisi tiedotusvälineissä ja ihmisten mielessä isompi numero, ja johtaisi myös paitsi laajempaan keskusteluun EU-vaalien teemoista, myös yleiseurooppalaisten puolueiden roolin vahvistamiseen.

Tavallaan vaalit voisivat olla kuin euroviisut, yhteinen kokemus ja elämys, jossa pääsemme jännittämään omien suosikkiemme ja inhokkiemme menestystä. Samanlaista spektaakkelia on myös Yhdysvaltojen presidentinvaaleissa, vaikka niissä onkin omat ongelmansa.

Miten puheenjohtajan vaalit pitäisi sitten järjestää? Ensinnäkin, ehdokasasettelun tulisi olla avointa. Parlamentin ryhmittymille voitaisiin antaa oikeus nimittää omat ehdokkaansa. Kaikki mepit eivät kuitenkaan kuulu mihinkään ryhmään, ja ryhmiä ei ole tietääkseni kodifioitu mihinkään rekisteriin, toisin kuin vaikkapa Suomen puolueita. Siksipä olisikin järkevää, jos vaikkapa 5% mepeistä voisi asettaa valitsijayhdistyksenomaisesti oman ehdokkaansa puheenjohtajavaaleihin. Tällöin tosin pitäisi rajata, että yksi edustaja voisi kannattaa vain yhtä ehdokasta, sillä muuten ehdokkaiden lukumäärä saattaisi räjähtää käsiin. Viisi prosenttia olisi mielestäni hyvä raja, sillä parlamentin pienimmässä ryhmässä on tällä hetkellä 41 meppiä eli 5,46% kaikista 751:stä euroedustajasta. Absoluuttista lukumäärää ei kannata asettaa, sillä EU:n parlamentaarikkojen lukumäärä saattaa vaihdella. Näin jokainen ryhmä saisi oman ehdokkaansa ja teoreettinen parlamentin asettamien ehdokkaiden maksimimärä olisi 20.

Lisäksi puheenjohtajaehdokkaita pitäisi voida asettaa kokonaan parlamentin ulkopuolelta. Suomessahan tämä onnistuu presidentinvaaleissa keräämällä 20.000 kannattajakorttia. Tämä vastaa vajaata puolta prosenttia kaikista äänioikeutetuista. Euroopan tasolla kuitenkin ehdokkaalla tulisi olla kannatusta paitsi pelkän kannattajien lukumäärän osalta, myös laajasti eri maista. Raja voisi olla esimerkiksi, että kannattakortteja tulisi olla vähintään 0,5% koko EU:n äänikelpoisista kansalaisista (tällä hetkellä tämä tarkoittaisin noin 1,75 miljoonaa kappaletta), ja lisäksi vähintään 1% ainakin kuudesta eri maasta. Kortteja ei tietenkään nykyaikana kannata keräyttää käsin, vaan EU:lle voitaisiin järjestää digitaalinen allekirjoituspalvelu kaikilla virallisilla kielillä, miksei myös eri maiden omilla vähemmistökielillä.

Kampanjointiin voitaisiin varata vaikkapa puoli vuotta. EU on iso möhkäle, joten ehdokasasettelun pitäisi olla selvä hyvissä ajoin ennen vaaleja. Vaalit voitaisiin järjestää yhdessä EU:n parlamenttivaalien kanssa, sillä se lienee logistisesti helpointa. Henkilövaaleissa on yleinen ongelma, että niillä on taipumus muuttua kahden suuren mittelöksi, kuten esimerkiksi Yhdysvalloissa on tapana. Tämä ohtuu yksinkertaisesti ääntenlaskentatavasta, jossa voittaja saa kaiken. Suomessa ja monessa muussakin maassa tätä polarisaatiota on pehmitetty siten, että presidentinvaaleissa järjestetään toinen kierros, jos kukaan ehdokkaista ei saa absoluuttista enemmistöä. EU:n tasolla toisten vaalien järjestäminen lienee aika kallista, joten ehkä fiksumpaa olisi käyttää siirtoäänivaaleja: äänestäjä ei siis valitsisi vain yhtä ehdokasta, vaan järjestäisi useampia ehdokkaita paremmuusjärjestykseen. Ääntenlaskennassa olisi monta kierrosta, jossa jokaisella pudotetaan pois vähiten ykkösääniä saanut, ja näiden lipukkeiden äänet siirrettäisiin niissä seuraavan sijan saaneelle ehdokkaalle. Laskentaa toistetaan, kunnes jokin ehdokas saa yli 50% äänistä. Suomessa tätä menetelmää käyttää esimerkiksi Vihreä liitto omassa puheenjohtajaäänestyksessään, ja sillä varmistetaan se, että jokainen voi huoletta laittaa lempiehdokkaansa ykköseksi listalleen välittämättä siitä, onko tällä mahdollisuuksia voittoon. Jos ei, niin ääni ei mene hukkaan vaan lasketaan toiseksi mieluisimmalle vaihtoehdolle.

(Sivuhuomautuksena mainittakoon, että lipukkeet voitaisiin laskea myös eri tavalla, esimerkiksi Condorcet-menetelmällä, jossa voittaja on se, joka päihittää eniten muita ehdokkaita 1-1 vertailussa. Mutta siirtoäänimenetelmä on helpompi hahmottaa ja hyväksi todettu monessa maassa.)

Itse komission puheenjohtajan valtaoikeuksiin ei tarvitsisi puuttua, eikä liioin komission jäsenten valintatapaan. Parlamentti voisi edelleen äänestää komission kokoonpanosta, sillä ei vain olisi enää oikeutta erottaa komission puheenjohtajaa. Olisiko tämä sitten realistista? Parlamentti ei tykkää oman valtansa kaventamisesta, päinvastoin mepit ovat yrittäneet pitkään lisätä valtaansa komission ja Eurooppa-neuvoston kustannuksella. Suorien vaalien järjestäminen edellyttäisi myös muutosta Lissabonin sopimukseen, ja jäsenvaltioiden kesken tulisi takuulla riitaa siitä, pitäisikö pienille valtioille antaa enemmän suhteellista painoarvoa, sekä epäilyksiä, että kansanvaali käytännössä torppaisi muiden kuin saksan- tai ranskankielisten poliitikkojen mahdollisuudet ikinä tulla valituksi.

Mutta ainahan sitä voi haaveilla…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s